Stailaus ja 3D-stailaus

Home / Palvelut / Koteihin / Stailaus ja 3D-stailaus

Perinteisellä stailauksella voidaan nopeuttaa asuntosi myyntiä ja nostaa sen hintaa.

Stailaus voi sisältää esimerkiksi asunnon pientä pintaremonttia, uusia värejä ja pintamateriaaleja, huonekalujen uudelleen sijoittelua, valaistuksen muokkaamista, piensisustuksen sijoittelua jne. Tilanna ohjeistaa, stailaa, valokuvaa ja tekee kuviin tarvittavat kuvankäsittelyt, joilloin saadaan näyttävät, mutta realistiset myyntikuvat aikaiseksi. Hoidamme kaiken puolestasi ja voitkin keskittyä olennaiseen eli kauppakirjojen valmisteluun.

3D-stailaus

Uusi tapa stailata, on tehdä asuntoon muutokset 3D-muodossa. Tällöin vältyt todelliselta remontilta, eikä sinun tarvitse tehdä kallista investointia uusiin, tilaa paremmin tukeviin kalusteisiin tai lainakalusteisiin. Asunnostasi suunnitellaan upea kokonaisuus 3D-muodossa ja ostaja näkee näin 3D-valokuvien avulla tilan potentiaalin ja millaiseksi hän voisi sen mahdollisesti remontoida. Etenkin tyhjänä olevien asuntojen myyntiin tulee erinomaista potkua, kun asunto 3D-sisustetaan kohderyhmä huomioiden ja tuodaan sen parhaat puolet esiin. 3D-stailaus voidaan tehdä myös uudiskohteen myynnin edistämiseksi.

Ennen ja jälkeen remontin, Kiinteistömaailma

Asiakkaan kommentti:

” Asuntoamme oltiin myyty lukuisia kuukausia välittäjien avustuksella, tuloksetta. Myynti kaipasi lisää potkua ja pyysimme Tilannaa apuun. Tilanna mallinsi olennaisen osan tyhjänä olleesta asunnostamme, teki siihen 3D-stailauksen ja liitimme kuvat myynti-ilmoitukseen. Muutama viikko kuvien liittämisen jälkeen asunto saatiin kaupaksi! 3D-stailaus auttoi ostajia näkemään, mitä asunnostamme voi remontoimalla saada aikaan ja miten mukavasti kodin halutessaan saa kalustettua ja sisustettua. Tilanna osasi hienosti suunnitella sisustuksen potentiaalisia ostajia ajatellen. Tilannan toiminta oli tehokasta ja olimme tyytyväisiä palveluun. ”

– Pia, Etelä-Suomi


 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna